Lakuista
asiaa.

Halveksittu ja haluttu katutaide

Taide on kulttuurin ylväs muoto. Sitä ihaillaan, kun se on sopivaa, oikeassa paikassa ja
herättää tunteita oikeanlaisissa ihmisissä. Sitä myös halveksitaan, kun se on vaikeasti
ymmärrettävää, ei miellytä silmää tai on väärin tehty.

Siksi taide voi olla arvaamaton ja vaarallinen laji. Ja se mikä vielä 20 vuotta sitten oli rikos, voi
kohta olla miehen työ.

Timo Outinen on yksi näistä miehistä. Nuorena hän sai vaikutteita Wu-Tang Clanin musiikista,
tutustui jengikulttuureihin ja kiinnostui graffiteista. Kipinä syttyi. Syntyi piirtoja, kirjaimia,
tauhkaa, töhkää ja törkyä. Rikollistakin se oli, kun nuori mies antoi kätensä tuottaa, mitä mieli
teki. Ja vielä julkisilla paikoilla.

Mutta toisin kuin taidesedät ja -tädit kehtaavat myöntää, katutaiteen suosion kasvu on
johtunut juurikin sen julkisesta luonteesta. Ennen julkisen vallan edustajat tulivat erikseen
kertomaan, mikä on ja mikä ei ole sopivaa. Haluttiin hyvän hengen mukaista ja
salonkikelpoista – saatiin omaehtoista ja röyhkeää. Suututtiin ja paheksuttiin.

Nyt katutaide on jalostunut ilmiöksi, jonka puolesta puhuvat entiset hyvän maun edustajat.
Katutaide ei kuitenkaan ole tehnyt lähiöistä ja kaupungeista taidegallerioita auktoriteettien ja
julkisen vallan avulla.

Vaan niistä piittaamatta.

Muraali


Sopimusehdot ja Rekisteriseloste