Lakuista
asiaa.

Näin lakritsi saapui Kouvolaan – Kouvolan lakritsitehtaan historia

Papulan Vesitehdas Oy aloitti limonadien ja kivennäisvesien valmistamisen Viipurissa 1.5. 1906. Yhtiön perustaja oli Richard Ötzmann ja yhtiömiehenä Joseph Forsten.
Vuonna 1917 yhtiön omistajaksi tuli Gerg Masalin ja 1920-luvun alussa yhtiö siirtyi Matti Kotoselle, joka toimi yhtiön toimitusjohtajana aina talvisotaan asti.

Sota keskeytti tehtaan toiminnan loppuvuonna 1939, mutta uuden 1942 kesällä takaisin kotikaupunkiinsa palannut tarmokas liikemies Reino Olkku osti yhtiön itselleen ja käynnisti juomatuotannon uudelleen.

Kun Viipuri menetettiin jälleen vuonna 1944 ja Papulan Vesitehtaan tuotanto siirrettiin Lappeenrantaan, jossa lyhyen katkoksen jälkeen tuotanto jatkui. Ankarasta raaka-aine pulasta ja tiukasta säännöstelystä huolimatta.

Pula-ajan vaikeuksia uhmaten, vuonna 1947 Kouvolaan valmistui uusi virvoitusjuomatehdas, joka on yhä edelleen käytössä, tosin paljon laajennettuna.

Vuonna 1949 juomatuotanto sai rinnalleen leipomon, joka kasvoi ja laajeni nopeasti ja vuonna 1951 avattiinkin jo ensimmäinen kahvila Kauppalankadun varteen Kouvolaan.

Viipurissa oli toiminut myös Papulan Vesitehtaan sisaryhtiö Makeis- ja Mehu Oy, joka siirtynyt sodan jaloista Uuteenkaupunkiin.

Jouluksi 1945 valtiovalta jalomielisyydessään myönsi luvan hankkia pienen erän raaka-aineita sellaisen ylellisen herkun, kuin lakritsin valmistamiseksi ja siitä se sitten alkoi.

60-luvun vaihteessa yhtiön toiminta laajeni ja kasvoi ulos puitteistaan ja lopulta koko makeistuotanto siirrettiin Kouvolaan, jonka johtotähdeksi silloinen Mainio lakritsi oli jo noussut.

Muuton yhteydessä päätettiin lakritsituotantoa edelleen kehittää. Apuun kutsuttiin englantilainen konsultti H. Knoch. Tänäkin päivänä, me kaikki lakritsin ystävät tiedämme, kuinka hyvää työtä hän teki ja tarkensi lakritsin salaista reseptiä sellaiseksi, kun se vielä tänä päivänäkin on.

Markkinoilla oli toki silloinkin monta lakritsin valmistajaa, mutta nyt Makeis- ja Mehu Oy:n lakritsi sai selvän, muista erottuvan oman identiteettinsä. Samalla lakritsituoteperheen jäsenmäärä kasvoi runsaasti: perinteinen lakritsipala ja lakritsipatukka saivat rinnalleen lakritsirullat, -piiput, -matot, -puhallukset, liikennelakut jne.

Uuden makuvivahteen ansiosta lakritsin menekki alkoi kehittyä, joten yhtiön johto päätti hieman koreilla ja antaa merkkituotteelle hienomman nimen. Koska makeislakritsi on Englannista lähtöisin ja tuotereseptin luoja oli tämän alkuperäisen perinteen maineikas edustaja, päätettiin lakuperhe ristiä English Taste -nimiseksi.

60-luvulla englanninkieli ei taipunut suomalaisten suussa ihan niin hyvin kuten nykyisin, joten lakritsin ystävät alkoivat kutsua sitä suoraviivaisesti valmistuspaikan mukaan Kouvolan Lakritsiksi. Yhtiön johto antoi pian periksi ja niin suosikkituotteesta tuli virallisestikin Kouvolan Lakritsi. Nimi on siis asiakkaiden valinta.

1960 ja -70-luvun taitteessa usean vuoden ajan jopa puolet lakritsinvalmistuksesta vietiin ulkomaille, lähinnä Ruotsiin. Sen jälkeen Kouvolan Lakritsia on nautittu myös Tanskassa, Ranskassa, Norjassa, Islannissa,Italiassa,Kanadassa ja USA:ssa. Samoihin aikoihin virvoitusjuomatoiminta päätettiin lopettaa ja yhtiö keskittyi Makeis ja Mehu Oy:n toiminnan kehittämiseen.

Vuonna 1990 Makeis- ja Mehu Oy:n toiminta päättyi ja Papulan Vesitehdas ryhtyi jatkamaan hyvän markkina-aseman ja suuren suosion saavuttaneen Kouvolan Lakritsin tuotantoa ja markkinointia. Papulan rooli Kouvolan Lakritsin valmistajana kesti vuodet 1990-1997, läpi kansantaloutemme vaikeimman lamakauden. Yhtiö onnistui kuitenkin kasvattamaan kotimaassa markkinaosuuttaan ja lähti voimakkaasti vientimarkkinoille.

Vuonna 1995 MTV:n Suomen Paras-ohjelmassa Kouvolan Lakritsi valittiin Suomen parhaaksi Lakritsiksi.

Kouvolan Lakritsin valmistus siirtyy vuonna 1998 Hämeenlinnalaiselle Prima Mausteelle, jonka sisaryrityksenä Kouvolan Lakritsi Oy jatkoi tuotantoa menestyksellisesti. Investoiden runsaasti tuotantotilojen ja prosessien uudistamiseen.

Kymmenen vuotta myöhemmin Kouvolan Lakritsi Oy:n ostaa Makeisneuvos Oy, jonka omistajina olivat Timo Nisula ja Mikko Vilenius. Makeisneuvos Oy toimi pähkinöiden ja kuivattujen hedelmien maahantuojana.

Vuonna 2014, edellisenä vuonna tapahtuneen yhtiökumppanin äkillisen menehtymisen seurauksena. Timo Nisula osti yhtiön osakkeet kokonaan itselleen.

Kymen Yrittäjät myönsi vuoden 2015 maakunnallisen yrittäjäpalkinnon Kouvolan Lakritsille. Palkinnon saamiseen vaikuttivat lakutehtaan pitkä historia, toiminnan kehittäminen haastavinakin aikoina, positiivinen tunnettuus ja vahva paikallinen toiminta.

Kouvolan Lakritsin liikevaihto on kasvanut voimakkaasti ja yrityksestä on mainion lakritsipalan lisäksi päätetty kasvattaa Design-vientituote ja Gourmet-ruoanvalmistustuote, josta esimerkkinä mm. yhteistyössä Eero Aarnion kanssa tehty Kummitus-lakritsi.


Sopimusehdot ja Rekisteriseloste